Esittely
O OU INTOHIMONA RANSKALAISET PAIMENET
Vaikka kasvoinkin aikuiseksi aivan ihastuttavan punaisen cockeripoika Cocon (1987-2001) ja englanninspringeri Nickyn (1993-1994) kanssa, niin päädyin jokseenkin sattumanvaraisin perustein jakamaan elämäni ranskalaisten paimenten enkä spanieleiden kanssa.
Ensimmäinen briardini ja elämäni koira, Aistiharhan Tinka eli Tara asteli sydämeeni vuonna 2002 oikeastaan täysin ulkonäköpainotteisen koirakirjojen selailun tuloksena. Pyreneittenpaimenkoiria olin seurannut vuosia, mutta taloon asteli vielä kaksi briardia ennenkuin vuonna 2015 pienemmän harrastuskoiran ja siten pyrtsin paikka aukesi ja haaveet siirtyivät todellisuuteen.
BRIARDIT
Tara (2002-2017) koukutti minut koiraharrastusten ja (ranskalaisten) paimenten maailmaan niin pahasti, että muutama vuosi Taran tulon jälkeen taloon asteli toinenkin briardi, Eclair l´etoile de Panache eli Momo (2005-2019). Momo vastavuoroisesti opetti minulle roppakaupalla nöyryyttä ja mustavalkoista ajattelua, mikä taisi olla ihan tarpeen, sillä Tara toimi lähes ajatuksen voimalla. Momo teki yhden pentueen Tosseliin ja toi mukanaan pienen Pätkis-poikansa, Tosselin ou-nou Haisulin. Elämäni rakkaus, koira jonka kanssa harrastaminen oli parasta huumetta ja joka kirkasti ajatukseni siitä, mitä ominaisuuksia koiraltani toivon.
Tällä hetkellä briardeja ei ole enää kuin Pätkis, mutta sydämeen ne ovat kuitenkin jääneet pysyvästi. Näissä koirissa vain on se jokin, on se sitten ranskalaista charmia, persoonallisuutta, inhimillisyyttä, pilkettä silmäkulmassa tai jotain ihan muuta.
PYRTSIT
Hikka on minun ensimmäinen pyreneittenpaimenkoirani, mutta vaikka ensimmäinen laatuaan onkin, niin pyrtsi rotuna on ollut enemmän tai vähemmän seurannassa vuosituhannen vaihteesta. Aksaa en tuohon aikaan vielä harrastanut, joten ihastuinkin aksakoirien sijaan siihen "johonkin", mikä noista hassunkurisista, vikkelistä koirista välittyi.
Mutta olisinpa niinä vuosina, kun odottelin oikeaa hetkeä tiennyt, että voisin saada tuollaisen Hikan elämääni! En olisi varmastikaan jahkaillut niin kauaa haaveen toteuttamisessa... Olen niin hulluna tuohon pikkuiseen energiapakkaukseen, joka on reaktioissaan, energiassaan ja olemuksessaan kaikkea sitä mitä koirissa tykkään ja jotenkin vain niin kovin minun oloiseni!
Näin kirjoitin blogiin 3.7.2016
"Loppukaneettina pitää todeta, että olen kyllä ihan täysin myyty tuohon pikkuiseen hulluun merleen karvapalloon (tai hyeenanpentuun, miksi sitä on moni kadulla kutsunut). En tainnut kauheasti muuta toivoa kuin asennetta ja sitä tuossa kyllä on, vaikka muille jakaa! Kauhean jännä nähdä miksi tyyppi kehittyy, mutta juuri nyt se on kyllä melkeinpä täydellinen ❣ Okei itsesuojeluvaistoa sillä ei ole sitten niin yhtään, se räkyttää aina ja kaikkialla kovaa ja korkealta ja se on välillä suoraan sanoen ihan älyttömän rasittava (olen joskus melkein varma, että se on salaa juonut minun aamukahvini...), mutta silti tai juuri siksi, ihan huippuotus! Jos kaikki pyrrit on tällaisia, niin olisi pitänyt ottaa pyrri kyllä jo silloin joskus vuosia sitten."
Tämä on myös syy siihen miksi olen nyt kasvattajanimi takataskussa, valmiina täyttämään maan (no, ainakin oman kodin) samanmoisilla. Sen mitä pyrtsikokemuksessa uupuu, olen yrittänyt paikata viettämällä tunti-, päivä- ja viikkotolkulla tutkien eri koiria, sukutauluja, terveystietoja, ominaisuuksia, kysellen ja ihmetellen.
HARRASTUKSET
Nuoruuden into ja briardien monipuolisuus johti siihen, että briardien kanssa tuli harrastettua melkoisen laajalla skaalalla kaikkea mahdollista. Taran ja Momon kanssa keskityttiin virallisesti lähinnä tokoilemaan, mutta Momon kanssa ehdittiin tutustua virallisemmin myös metsäjäljen maailmaan.
Pätkiksen kanssa sitten sukellettiin ihan kunnolla koiramaailman syövereihin ja kovin montaa lajia ei ole mitä ei oltaisi ainakin jollain tasolla harrastettu virallisestikin. Pätkiksen kanssa innostuin siis käymään ainakin vähän enemmän kokeissa/kisoissa ja tuloksia kertyikin lopulta useammasta lajista.
Ikinä en ole kuitenkaan oppinut täysin nauttimaan tuosta puolesta koiraharrastamista (poislukien aksakisat, joiden tarjoamaan adrenaliinihuumaan jäin koukkuun ekoista kisoista lähtien). Hyvä mittari sen hetkisestä tasosta kokeet ja kisat kuitenkin ovat ja kertovat omalta osaltaan paljonkin koirasta ja sen ominaisuuksista. Ja ainakin itsellä ilman oikeita tavoitteita puuhastelu jää usein aika yksipuoliseksi hubbailuksi.
Vaikka kuinka nautinkin nähdä koiran tekemässä jotain sille luontaista (jälki, paimennus) tai opettaa erilaisia temppuja ja yhteistyötä, niin Hikan kanssa aksa on vienyt niin pahasti mennessään, että en tiedä onko tältä tieltä enää paluuta.
Yhteys
Pia Pynnä
piapynna @ gmail.com